Koiraurheiluseura Haukiputtaalla - perustettu 2007






















 


kuva Mirka Forsman


Olen Mirka Forsman Haukiputaalta. Minulla on schapendoes Tellu (Rangerin Rieputa Rallaa). Olin jo ennen koiran saamista seurannut epävirallisia agilitykilpailuja ja suorastaan ihastunut lajiin ja sen salaisiin pieniin yksityiskohtiin. Kun minulla vihdoin oli oma koira olin päättänyt harrastaa agilityä. 

Ensin kävin pentukurssiin Tellun kanssa ja sen jälkeen sitten mentiin tokon alkeiskurssille. Niiden jälkeen pääsin agilityn alkeiskurssille. Se oli hauskaa ja huomasin myös karvakamuni pitävän lajista, joten ilmoittauduimme agilityn ykköskurssille. Meno oli edelleen mukavaa ja koirani oppi aika nopeasti. Voitte varmaan jo arvata, että ilmoitin sen sitten agilityn kakkoskurssille. Olin ilmoittanut Tellun jo kolmoskurssille, mutta sitten meille tuli viesti, jossa kysyttiin haluaisinko mieluummin koirani kanssa valmennusryhmään. Siellä sitten jo ollaan. Kisaamaan aloin tammikuussa 2010 ja kolmet hyppykisat on takana ja paljon kisoja vielä edessä. 

Minulla on myös toinen schapendoes Sohvi (Rangerin Pauhaava Sydän). Sohvi tuli meille 2009 kesälomalla ja olen vasta opettamassa sille näitä agilityn saloja ja tempauksia.

Hymyillään kun nähdään! 

Terveisin: Mirka,Tellu ja Sohvi


 




Copyright  Active Dogs Ry