|

löwchen
Lizzu, kuva Juha
Lehtikangas
|
Löwchen
Lizzu (C.I.B. POHJ FI SE NO MVA Juron Lady Moon s.
19.9.2003) tuli minulle 8 kk ikäisenä eikä sen kanssa oltu
aiemmin touhuttu mitään, joten päästiin aloittamaan aivan
puhtaalta pöydältä. Aloitimme
peruskasvatuksen lisäksi agilityharjoittelun heti koiran
saapuessa ja ensimmäinen kilpailustartti tehtiin Tornion
agirodussa 2005. Tällä hetkellä kisaamme mini2 -luokassa,
josta saaliina on yhteensä 5 nollaa,
joista 4 hyppyradoilta. Lizzu on rotuunsa nähden melko kiihkeä
ja mukava harrastuskaveri, mutta ei kestä paljon toistoja.
Kuten tuloksista voi päätellä, olemme taistelleet
kontaktiongelmien kanssa
(pääosin suoritusnopeus), mutta jatkamme sinnikkäästi
viimeisen luva-nollan metsästämistä.
|

bordercollie
Rumba, kuva Kirsi Hyvärinen
|
Bordercollie Rumba (Sanmar Rumba s. 1.7.2008) on
tulevaisuuden toivo agilitykentille. Aloitimme treenauksen
leikkimielisesti heti luovutusiässä ja alkeiskurssille
mentiin noin puolivuotiaana. Rumba on
syttynyt lajiin tosissaan, mutta tekniikka ja ohjausrytmin löytyminen
vaatii vielä hiomista. Ensimmäiset kisat on suunnitteilla
kesälle 2010. Sivulajina meillä on toko, ja tarkoitus olisi
jossain vaiheessa
päästä kilpailemaan myös pk-puolella sekä harrastaa
paimennusta.
Terveisin Pauliina, Lizzu ja Rumba
|