Koiraurheiluseura Haukiputtaalla - perustettu 2007






















 


kuva Elisabeth Ontero


Olen Elisabeth Ontero paremmin tunnettu Elluna. Asustelen Oulun Toppilansaaressa mieheni Karin, pienen tyttäreni Siirin, kahden rottweilerin Rikin ja Alman ja jackrussellinterrieri Remun kanssa. Se, että minusta tuli "suurperheellinen" on onnellisten sattumien kauppa. Olin haaveillut jo pitempään koirasta, kun edesmennyt labbissekoitus Jimi kuoli kunnioitettavassa 16 vuoden iässä. Mietin palveluskoiran ja terrierin välillä kunnes päädyin jostain ihmeen syystä terrieriin, koska se oli mielestäni silloin parempi vaihtoehto
agilityyn. Kyllä siinä kolme vuotta meni ennen kuin pistin pennun varaukseen ja samaan aikaan huomasin, että en ollutkaan yksin vaan kämpilläni notkui nykyinen mieheni Kari ja puolivuotias Riki -poika. Sain siis myös palveluskoiran ja miehen siinä sivussa :D 

Jo ennen Remun tuloa oli siis selvää, että laji olisi agility, seura vaan puuttui. Koirakoulu Active Dog aloitti silloin toimintaansa ja me pääsimme onnenkaupalla peruutuspaikalle agility- ja tokopentukurssille. 

Agilityn kisaamisen aloitimme maaliskuun 2009 lopulla, mutta raskauden vuoksi emme ehtineet kuin muutamaan starttiin. Kisaamme mini 1 -luokassa. 

Remu on suhteellisen nopea agilitykoira, joka osaa hienosti lukea liikkeitäni. Se oppii asiat nopeasti muttei anna mitään ilmaiseksi. Silti toivoisin siihen vielä vähän enemmän potkua... Remu todellakin on iso koira pienessä paketissa!!! 

Radalla nähdään:D

Lisää meistä voit lukea
kotisivuiltamme

Terveisin Ellu ja Remu


 




Copyright  Active Dogs Ry