Koiraurheiluseura Haukiputtaalla - perustettu 2007






















 


kuva Juha Lehtikangas


Olen harrastanut agilityä lähes 15 vuoden ajan välillä enemmän, välillä vähemmän, joka tapauksessa aloitettu on vesiesteiden ja kavalettien aikaan. Ensimmäinen koirani oli pumi Hemmo, jonka jälkeen oli hieman koiratonta kautta, kunnes otin kahdeksan vuotta sitten ensimmäisen hollanninpaimenkoirani.

Tällä hetkellä kotona siis on lyhytkarvaiset hollanninpaimenkoirat Mocca (Dark'Un's Duif-Anjer, s. 12.5.2001) ja Myra (Dark'Un's Julia-Favoriet, s. 25.8.2008) sekä staffordshirenbullterrieri Morris (Stormvindens Stilige Saul, s. 18.10.2002). Mocca jäähdyttelee kisauraansa maxi 3- luokassa, tokokisoissa käydään huvin vuoksi varmaan vielä. Mocca on tokossa voittajaluokassa.

Morriksen leipälaji on ollut pelastuskoiratoiminta, koko pienen ikänsä se on haukkunut ukkoja niin raunioilla kuin metsässäkin ja välillä jopa tyhjissä rakennuksissa ja merellä veneestä. Agilityäkin on kisattu hieman medi 1-luokassa, samoin tokoa avoimeen saakka.

Uusin tulokas on Myra-holsku, joka on aloittanut agiuransa Active Dogilla agilityn erikoisjatkokurssilla ja tähtäin on toki niin korkealla kuin vain rahkeet riittävät. Myran kanssa harrastan lisäksi myös hakua ja jälkeä tavoitteena pk-puolen haku- ja etsintäkokeet.

Terveisin Maria, Mocca, Myra ja Morris


 




Copyright  Active Dogs Ry