World Agility Open -kilpailut käytiin Ermelossa, Hollannissa 13.-17. toukokuuta. Tuomareina kisoissa toimivat Daniel Walz (GER), Tamás Tráj (HUN) ja Ashley Deacon (USA). Seuraamme edustivat näissä kisoissa WAO-ensikertalaiset mudi Vire & Hennariikka Kangas.
WAO-kisoihin osallistuminen alkoi tuttuun tapaan paikan päällä mittauksella ja eläinlääkärin tarkastuksella. Tarkastuksessa katsottiin koiran kulkemista ravissa, ja mikäli ravissa näytti olevan huolta, oli luvassa tarkempi tutkimus. Vire sai ravitarkastuksesta luvan kisaamiselle, jonka jälkeen vuorossa oli joukkueen treenit, jossa harjoitusaikaa oli minuutti koirakkoa kohti.
WAO-kisoissa kisataan seuraavanlaisista mestaruuksista:
- Pentathlon: ensimmäisellä karsintakierroksella hyppy- ja agilityrata, toisella karsintakierroksella toiset hyppy- ja agilityrata sekä finaalissa Speedstakes-rata. Mestaruuden ratkaisee näiden viiden radan yhteistulos.
- Biathlon: karsintaratana hyppyrata, josta voi päästä etenemään agilityradalle. Mestaruuden ratkaisee näiden kahden radan yhteistulos.
- Games: karsintaratana Snooker, josta voi päästä etenemään myös Gamblers-radalle. Mestaruuden ratkaisee ratojen yhteistulos.
- Junnumestaruus: Kaikkien kolmen lajin yhteistulos ratkaisee mestaruuden.
- Joukkuemestaruus: Karsintana käydään kaksi hyppy- ja kaksi agilityrataa, jonka jälkeen finaalissa on joukkueviesti.
Varsinaiset kisaradat alkoivat siten keskiviikkona joukkueen ensimmäisillä hyppy- ja agilityradoilla. Ennen joukkueratoja sovittiin yhdessä joukkueen jäsenten kanssa, kuka koirakoista juoksee minkäkin radan. Vire ja Hennariikka saivat luvan juosta joukkueen agilityradan lauantaina.
Torstaina vuorossa olivat Pentathlonin karsintaradat (hyppy+agility) sekä Snooker. Perjantaina kisattiin Biathlonin hyppyradalla sekä jatkoon päässeet jatkoivat Pentathlonin toiselle hyppy- ja agilityradoilla. Lauantaina jatkuivat joukkueradat hyppy- sekä agilityradalla sekä Games-mestaruus ratkaistiin Snookerista jatkoon päässeiden kesken Gamblers-radalla sekä kisattiin myöskin Bonus Speedstakes-rata, johon pääsivät kaikki ne, jotka eivät olleet lunastaneet jatkopaikkaa missään lajissa. Sunnuntai oli finaalipäivä, jossa kisattiin Pentathlonin sekä Biathlonin finaalit sekä käytiin joukkueviesti.
Vaikka Vire ja Hennariikka eivät tuloksilla tällä kertaa kisoissa juhlineet, tuli reppuun arvokasta kokemusta yhteensä kuuden radan verran. Kisaradat olivat vauhdikkaita ja niissä oli hyvät linjat koiralle. Kisakentät olivat valtavan kokoisia, ja pohjana maneesin sekä ulkokenttien hiekka oli todella erilainen mihin Suomessa kisatessa on tottunut. Mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus oli myöskin aamun aikaiset rataantutustumiset, jossa 8 minuutin tutustumisessa on yhtä aikaa tutustumassa noin 100 ohjaajaa sekä se, että tutustumisesta kiiruhdetaan heti seuraavan radan tutustumiseen – esimerkiksi torstaina tutustuttiin kolmeen rataan aamulla, ja ne kisattiin jossain välissä sen päivän aikana. Kaikki sujui hyvin, vaikka monenlaista uutta olikin opeteltavana, ja kisatapahtuma oli huikean hieno! 🙂
Jos joskus on mahdollisuus päästä näihin kisoihin osallistumaan, kannattaa kyllä ehdottomasti mennä! <3




